Ohjekirja huoltoasemien autonpesutoiminnasta uusittu
Öljyalan Keskusliitto on uusinut ohjekirjan huoltoasemien autonpesutoiminnasta uudistuneiden säännösten mukaiseksi. Kirja sisältää ajoneuvojen pesutoiminnassa syntyvien jätevesien hallintaan tarvittavaa tietoa pesulaitteista, pesukemikaaleista ja niiden hyväksymismenettelystä sekä jätevesien käsittelystä.
Ohje on suunnattu avuksi huoltoasemien lisäksi muun muassa pesuaineiden valmistajille ja myyjille sekä eri alojen viranomaisille, jotka tekevät huoltoasemilla ja vastaavissa paikoissa autonpesutoimintaan liittyvää valvontaa. Ohjekirja löytyy pdf-muodossa keskusliiton verkkosivuilta.
-Keskusliitto on ylläpitänyt huoltoasemien jätevesiohjelmaa ohjeiston muodossa 1970-luvulta lähtien. Päätarkoituksena on ollut varmistaa, etteivät huoltoasemien autonpesun jätevedet aiheuta häiriöitä vesilaitosten biologisilla jätevedenpuhdistamoilla. Jätevesiohjelman olennainen osa on pesuaineyhdistelmien testaus- ja hyväksymisjärjestelmä, kertoo erityisasiantuntija Virpi Nummisalo Öljyalan Keskusliitosta.
Lainsäädäntö muuttunut
Ohjekirjan merkittävä päivittäminen oli tarpeen pesukemikaalien ja puhdistusteknologioiden kehityttyä. Lisäksi lainsäädäntö on muuttunut. Esimerkiksi uusi EU:n asetus kemikaalien luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta vaikuttaa pesukemikaalien luokitukseen ja merkintöihin.
Standardissa SFS 3352 Palavien nesteiden jakeluasema edellytetään käytettävän Öljyalan Keskusliiton hyväksymiä pesuaineyhdistelmiä. Voimassa olevat hyväksytyt pesuaineyhdistelmät on koottu keskusliiton Pesuaineluetteloon, jota päivitetään tehtyjen hakemusten perusteella. Luettelo löytyy keskusliiton verkkosivuilta. Sivuilla on myös hakuohjeet luetteloon pyrkiville.
Vanhan ohjekirjan mukaisten kriteerien mukaan hyväksytyt pesuaineyhdistelmät ovat voimassa 31.12.2012 saakka, jonka jälkeen hyväksyntää tulee hakea uudestaan. Uudet hyväksymiskriteerit tulevat voimaan 1.1.2012. Uusien kriteerien mukaan tehdyt hyväksynnät ovat voimassa 5 vuotta.

