Energiahuollossa tilaa öljylle ja biolle
Petteri Korpioja tarttui saarijärveläisen Aritermin ruoriin melkoisessa merenkäynnissä. Vuosi 2008 oli Aritermille vaikea, ja Korpiojan tehtävänä oli luotsata hyvistä tuotteistaan tunnettu yritys uuteen nousuun ja uuteen strategiseen suuntaan. - Meillä oli vahvoja ja kilpaileviin ratkaisuihin verrattuna erittäin tehokkaita tuotteita, mutta strateginen suunta oli hukassa.
Rakennusalalta lämmityspuolelle siirtynyt Korpioja työskenteli aiemmin mm. Ruukin Rakennusdivisioonan Keski-Euroopan alueen tuotantojohtajana. Matka Aritermiin kävi Formia Construction Oy:n johtotehtävien kautta. - Ariterm oli yrityksenä kiinnostava, koska bioenergia ja sen käytön mahdollistavat ratkaisut ovat todellinen tulevaisuuden kasvuala.
Biolämmitysjärjestelmiä valmistava yritys onkin viimeksi kuluneen vuoden aikana kasvanut ja kansainvälistynyt. Merkittäviä tilauksia on saatu Norjasta ja Ruotsista, ja viennin osuus on kasvanut 40:en prosenttiin. Uusien tilauksien määrä on kasvanut tänä vuonna yli 40 prosenttia viime vuoteen verrattuna ja tilauskantaa oli elokuun lopussa yli 100 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Portti on auki myös Venäjälle, Iso-Britanniaan ja Espanjaan.
Tuoteskaala ulottuu 20 kilowatista kolmeen megawattiin eli pientaloista teollisuusyrityksiin ja aluelämpökeskuksiin. Myyntiä vauhdittavat öljyn ja sähkön hinnan nousu, mutta myös ekologisuus on tärkeä osatekijä.
Korpioja sanoo, että öljystä bioenergiaan siirtyminen on nykypäivää, mutta silti noin 60 prosenttia vanhoista öljylämmittäjistä jatkaa tutun polttoaineen kanssa. Pelletin ja erilaisten lämpöpumppuratkaisujen käyttö on lisääntymään päin. Toisaalta erityisesti teollisuuden puolella öljy halutaan pitää ainakin varalähteenä, sillä vaihtoehtoisilla polttoaineilla on omat haasteensa. Öljyn etuna on mm. sen nopea käyttöönotto - energiantuotantoon ei tule katkoksia.
Vaikka Ariterm onkin bioenergia-alan toimija, löytyy sen valikoimista myös hybridikattiloita. Nämä ovat kestäviä ratkaisuja myös jatkossa, sanoo Korpioja. Aritermin hittituote hybrideissä on Ariterm Hybrid 20 -järjestelmä. Sen perusyksikkö toimii bioöljyllä, öljyllä, kaasulla ja sähköllä. Sitä on helppo muuttaa ja täydentää käyttämään pellettiä, puuta, aurinkoa tai lämpöpumppua.
Aritermin suunnitelmissa on nostaa viennin osuus 40 prosentista 60 prosenttiin vuoden 2014 aikana. - Suomessa markkina on hieman vaisu, mutta olemme onnistuneet nostamaan markkinaosuuttamme. Venäjä on nousussa ja olemme saaneet lukuisia kyselyitä erikokoisista lämpökeskuksista. Markkina-alueena Venäjä on haastava - voi käydä niin, että neuvotteluja ja jakeluverkostoja pohjustetaan monta vuotta ja yhtäkkiä tilauskanta kaksinkertaistuu, toteaa Korpioja.
Norjassa tilanne on se, että osissa maata öljykattiloiden käyttö on kiellettyä, ja Ruotsissa taas ollaan poistamassa öljyverohelpotuksia yrityksiltä. Ariterm onkin toimittanut Norjaan ja Ruotsiin lukuisia avaimet käteen -ratkaisuja, joiden arvo on liikkunut parhaimmillaan 600 000 euron tuntumassa. Ruotsin ja Norjan markkinat ovatkin olleet tämän vuoden nopeimmin kasvava markkina-alue yhtiölle.
Iso-Britanniassa rakennetaan parhaillaan uusiutuvan energian käytön tukipakettia. Tilanne on sama eri puolilla Eurooppaa. Korpiojan mukaan Suomen energiatukipolitiikka kaipaisi vakautta. Investointitukia myöntää kolme eri tahoa, ja myöntämisperiaatteet ja hakuajat vaihtelevat.
- Toivoisin, että tukipolitiikkaa katsottaisiin myös investointihyödykkeitä valmistavien yhtiöiden kannalta. Viime vuosien tukipolitiikan tempoilu on aiheuttanut merkittäviä haasteita laitevalmistajille. Nähtäväksi jää, mitä laajapohjainen hallitus tekee - veikkaukseni on, että energiatukia leikataan jonkin verran, mutta ei merkittävästi.
Biopolttoaineiden tulevaisuudesta Korpioja sanoo, että hakkeen merkitys kasvaa jatkossa, puupelletistä on tällä hetkellä jopa ylitarjontaa. Peltobiomassat ovat myös kasvavia hyödyntämisalueita.

